maanantai 8. elokuuta 2016

What I'm Going To Do In School

1 päivä Suomessa enää!!! Muistan olleeni joskus aivan innoissani 100 päivästä...

Ajattelin tehdä pienen postauksen siitä, mitä luulen koulussa tekeväni USAssa ja sitten laitan myöhemmin tänne updaten miten suunnitelmat pitikään paikkansa.

Eli, aloitetaan harrastuksista. Kausia on kolme, syys, talvi ja kevät. Saavun perheeseen perjantaina ja harjoitukset alkavat jo heti maanantaina, joten yksinäistä tai tylsää ei varmasti tule!

Tällä hetkellä olisi tarkoitus aloittaa syyskausi cross countrylla eli maastojuoksulla. Joukkueeseeni kuuluu 120 tyttöä, joka on ihan suunnaton määrä! Aloitan ainakin tälllä ja jos ekoina kertoina tuntuu hirveältä, vaihdan joko uintiin tai musikaalin tekniseen puoleen. Siellä juostaan päivittäin 3 mailia eli noin 4,8km. Se on melko paljon henkilölle,  joka ei ole muuten juoksua harrastanut, mutta ehkä jaksan tuon matkan. Siitä kehitytään noin 6 mailiin eli n. 8,6km... Huh! Kävin tänään juoksulla, ja kyllä tuo 4,8k sujuu parin tauon kera, toki en tiedä tuosta vauhdista...

Talvesta en vielä tiedä, mutta helmikuussa aloitan taitouinnin. Se ei ole oikea tiimi koulussa, mutta kerho kuitenkin. Ajattelin myös muutaman kerran käydä hostäitini ystävän kanssa ratsastamassa, jos aikaa on.

Koulu on tällä hetkellä melko avoin vielä (ja yksi päivä Suomessa enää... fiksu minä!!!) Kouluun rekistöröidyn tiistai aamuna. Siellä myös päätän kurssini. Kursseja otetaan yleensä noin 5-6, ja samat ovat koko vuoden (?) En halua ottaa mitään kauhean vaikeaa mutten myöskään mitään turhauttavaa. Osa kursseista olisi aivan helppoja minulle suomeksi, mutta englanniksi en varmaan tajuaisi puoliakaan jostain esim. biologiasta.

Moni kurssi vaatii, että on käynyt muita kursseja ennen sitä, ja niitä en pysty ottamaan. Ellen ano erityislupaa, jota ei saa ihan helposti, ne ovat poissa pelistä.

Olen lukenut, että usein koulu velvoittaa vaihto-oppilasta ottamaan Amerikan historian sekä englannin. Koulussani on myös kurssi "englanti toisena kielenä", joten en tiedä laitetaanko minut sitten sinne vai normaalille tunnille.

Yhden kurssin tiedän varmasti ja se on kurssi nimeltään Foods. Se on siis köksän vastaava kurssi siellä. Siinä on siis 3. Sitten olen myös miettinyt ottavani matematiikan, jottei se menisi avan rappiolle, mutta aion varmistaa, ettei kyseine kurssi ole mikään vaikea, vaikka Suomessa pitkässä matikassa olenkin.


-E



lauantai 6. elokuuta 2016

Last Weekend In Finland In A While Update

Eli täst on tulossa viimeinkin totta. Mä lähden ihan parin päivän päästä keskiviikosta eli enää 3 päivää siihen!!! Mua tulee saattamaan isä, veli ja kaksi sukulaista lentokntälle. Muut tärkeät ihmiset ei pääse paikalle syystä tai toisesta. Hieman harmittaa, mut ei sille voi mitään.

Olen nyt lähipäivinä ottanut kaiken ajan mun ystävän kanssa irti ja vietetty aikaa yöt ja päivät. Stressi hieman hiipiii aina kulman taa muistuttelemaan pakkauksesta. Olen viimeiset 4 päivää ravannut joka kaupan läpi etsiessäni reppua, pyjamaa, tuliaisia, sukkia ja vaikka mitä... Kävin myös torstaina laittamassa kulmat ja perjantaina kampaamossa laittamassa kivan viileän liukuvärin hiuksiini.

En malta odottaa jo itse perheeseen pääsyä. Vaikka lentoni on sielä jo 10.8 pääsen tapaamaan heitä vsta 12. päivä, sillä meillä on saapumisorientaatio. Osa tulee keskiviikkona ja osa muualta maailmalta vasta torstaina. (JETLAG tulee iskemaan luja, sillä lentoni lähtee puoli neljältä ja on siellä jo puoli seitsemältä samana päivänä vaikka lento on 10h... Suomessa kello olisi jo puoli 2 yöllä.)

Tukihenkilöni on ottanut minuun yhteyttä lähipäivinä ja kertoi olevansa orientaatiossa yhtenä main leaderinä. Kerron siitä lisää sen jälkeen.

Pakkauksesta lisää vielä erillisessä postauksessa

-E

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Gifts From Finland To US

Lähtöön 12 päivää!!! OMG En tiedä miten en tajua sitä vieläkää ja tuntuu, että niin paljon olisi tehtävää ennen lähtöä! Aina, kun alan ajattelen lähtöä liikaa, sisälläni alkaa stressi herätellä mun kehoa ja voin kuulla vain veren kohisevan mun korvissa... Kyl se siitä, oon niin innoissani. Mun hostmom on niin ihana ja tukee mua niin paljon, etten muuta voisi toivoa <3
Should I be training my English already? I feel like my English isn't good enough but my hostmom has convinced me that I'll pick it up pretty fast.

Tän postauksen aiheena on siis tuliaiset Suomesta sinne Jenkkeihin. Olen jo ostanut jotain, kuten Suomisuklaata sekä jotain muutakin, josta kerron kohta. Tuliaisten ostaminen on ollut minulle vaikeaa monestakin syystä; 1) En tiedä kuinka paljon on hyvä määrä 2) Siellä on ollut aikaisemminkin suomalainen vaihtari

Olen tähän mennessä ostanut sinertävän mariskoolin (hostmom kertoi pitävänsä kyseisestä väristä), suomisuklaata, suomikirjan ja lakkahilloa. Aikeissa olisi vielä ostaa salmiakkia, lakua sekä pieni suomilippu, Perheessä ei ole näennäisesti lapsia (molemmat ovat jo vanhempia kuin minä), joten mitään sellaista ei minun matkalaukkuuni tule.

Onko teillä ehdotuksia tuliaisiksi?

Minulla on 5.8 kampaamo ja värjään hiuksiani hieman. Toivottavasti en mene pilaamaan niitä ennen lähtöä uudella kampaajalla...

-E

lauantai 23. heinäkuuta 2016

So Much Stress About Leaving But It's Normal

Alle 3vko lähtöön!!! Anteeksi typoista, olin väsynyt...

Tänään ajattelin postata hieman henkilökohtaisemmasta aiheesta liittyen vaihtoon lähtemisestä eli kaikesta sitä epävarmuudesta, jota olen kokenut ennen lähtöäni Iowaan.

Ennen vaihtoa pitää hoitaa monia asioita. Ne saattavat tuoda hieman stressiä, mutta niiden hoitaminen on melk helppoa ja varsinkin AFS järjestönä tukee ja auttaa paljon jos tarvetta tulee. Itse olen pitänyt ihan kiitettävästi yhteyttä heihin asioiden tiimoilta ja aina on apua tullut.

Ehkä suurin minua eniten ahdistaneet asiat ovat englanti, ulkonäköpaineet ja alussa sijoitus.

Englanti ei ole minua stressannut hirveästi vielä, mutta lähiaikoina olen alkanut miettiä sitä enemmän ja enemmän. Perheelläni on onneksi kokemusta "huonommistakin" vaihtareista; siis englannin tasosta puhuttaessa. Joten se on tuonut tähän asti itsevarmuutta mun englannille. Lukion 1lk jälkeen keskiarvo on 10, mut se ei kerro mitään mun puhumistaidoista. Oon jo suomeksi hieman kömpelö välillä, tai siis sekoilen sanoissa eli ilmaisemaan itseäni verbaalisesti niin voin vain uskoa kuinka se korostuu toisella kielellä... Mutta ei se mitään, monet saovat, että kielestä saa melko hyvin kiinni oltuaan siellä hetken.

En saisi siis olettaa, että kaikki menisi alussa sulavasti ja pelätä virheitä avatessani suuni. Helpommin sanottu kuin tehty... Heh, tuo on niin ristiriitainen sanonta tähän kontekstiin.

Ulkonäköpaineet iskevät minuun aina välillä ja välillä niitä ei ole ollenkaan. Se on kuin vuoristorata! Välillä tartun jok ikiseen asiaan joista olen hyvin epävarma ja mietin vaikka mitä. Sitten välillä minua ei yhtään stressaa asia sen erityisemmin. Ehkä se, että menen täysin uuteen ympäristöön, jännittää ja ihmiset muodostavat usein ensivaikutelmansa ulkonäön perusteella. Kyllä siitä selvitään. Ei kukaan ole mikään missi sielläkään. (Ainakaan moni)

Kolmas asia, joka minua alussa mietitytti oli sijoitus. Ottaako kukaan mua, onko mun hostkirje hyvä, onko mun kuvat hyviä... Ja sitten saatuani sijoitustietoni ihan 2-3vko sisällä siitä, kun olin tullut "sijoitettavaksi" AFS USAn nettisivuille. Se oli todella nopeaa ja olin NIIN onnellinen. Sitten, kun sain tietää paikan olevan Iowa, USAn suurin maatalousosavaltio alkoi hieman masentaa,,, Mutta senkin yli pääsin. Sijoituspaikkani on Iowan suurimmassa kaupungissa esikaupunkialueella ja perhe on ollut tähän asti aivan mahtava minua kohtaan, etten voisi parempaa toivoakaan!

Kaikki nämä tunteet ja monet muut ovat kuitenkin normaaleja ja korostuvat tietenkin nyt vielä ennen lähtöä, mutta ovat aivan varmasti ihan turhia.


Hieman henkilökohtaisempaa,

-E




perjantai 22. heinäkuuta 2016

Flights

Wooo! Lentotiedot,viimeinkin updateen niistä täällä!
Lähtiessäni Yhdysvaltoihin lentoni tulee kulkemaan Helsinki-Reykjavik-Chicago 11.8.16. Lähtöni on päivällä (Onneksi!) En ole ennen lentänyt yksin ja se hieman arveluttaa... Olen aivan surkea suunnistamaan missään minnekään, joten olen hyvin tyytyväinen, että melko moni muukin vaihtari menee tuolla lennolla, joten en ole kuin peura ajovaloissa jatkolennolle mennessä Reykjavikissa.

Minut lentokentälle tulee luultavasti saattamaan mun isä, veli ja mahdollisesti sisko. Äitini ei pääse, koska se ei pysty olemaan juuri sinä päivänä töistä pois ;( Eihän sille mitään voi, mutta tietysti hieman harmittaa...

Eli lento lähtee Helsingistä (Wow eikai) ja siis lentää sieltä Reykjavikiin. Siellä on 45min vaihto, joten varmaan ihan tarpeeksi aikaa mulle hartoilla siellä kentällä. En kyllä usko, että se lentokenttä on hirveän laaja ja illalla (noin klo 18) Chicagoon saapuessani siellä pitäisi olla heti jotain AFSn edustajia vastassa. Lento kestää 10h 40min. Huhh, tulee olemaan tuon istuminen rankkaa... 

Kun USA:an saapuu, siellä pidetään noin päivän pituinen orientaatio (perhe sanoi, että pääsen heille 12 päivä) ja en oikein tiedä mitä se sisältää, mutta sen tiedän, ettei tällä hetkellä ketään muuta suomalaista vaihtaria ole menossa Iowaan AFS:n kautta! Postaan sitten siitä orientaatiosta myöhemmin lisää :)

Olen ostanut jo matkalaukut (lentolaukun ja suuremman laukun) ja nyt pitäisi alkaa kohta kattelemaan tavaroita. Tarvitsisin uuden normaalin t-paidan ja pitkähihaisen, mutten löydä mistään mitään! Siellä on vielä niin lämmin (30C) et en tiedä miten selviän siellä koulussa, jos ei saa olla liian lyhyitä shortseja tai käyttää toppeja...


That's all for now, laittakaa kommenttia, jos postausaiheita :)

-E

By the way, I've decided to write most of my posts while I'm there in English

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Vaihto Update

Heii taas, sori hyvin piiiitkästä tauosta! Tuntuu, että niin paljon tapahtuu, etten saa käsiäni kaiken tän ympärille.

Olen saanut aivan upean perheen itselleni Iowasta. Olen tutustunut perheen äitiin todella paljon ja juttelemmekin melkein joka ilta Facebookissa nykyään! Kun sain ensimmäisenä sijoitustietoni, kesti ehkä viikko, kunnes otin yhteyttä heihin sähköpostilla. Olin erittäin erittäin jännittynyt, mutta voin sanoa nyt sen olleen täysin turhaa! Hän on aivan upea ja huomaavainen, onhan hänellä ollut jo 3 vaihtaria ennen minua.

Lentotiedot saapuivat minulle 30.5 ja lennän Helsinki-Reykjavik-Chicago ja ehkä mahdollisesti vielä maan sisällä. Aion tehdä vielä postaukset kaikista näistä mielestäni tärkeistä asioista erikseen; lennot, sijoitustiedot, pakkaus, tuliaiset, koulu siellä, viisumi ja muuta. Onko ehdotuksia?

Enää kuukausi lähtöön, eli lähtöpäivä on jo 11.8. En tiedä miten tähän nyt pystyy enää reagoimaan. Kaikki tunteet on käyty läpi kuin vuoristoradalla. Wow... Onneksi hostmom tukee aina <3


-E


maanantai 30. toukokuuta 2016

Oreo Cupcakes

Eli hieman offtopic, mutta leivoin vähän aikaa sitten Oreo kuppikakkuja eli cupcakeja. Onnistuivat mielestäni hyvin ja resepti on tähän mennessä paras oreo muffinssiresepti. Resepti on Tanya Burr'n käsialaa,videon reseptistä voit katsoa tästä.
Oreothan ovat kotoisin USA:sta, joten liittyy jollakin tavalla ainakin aiheeseen, jos ei muuten. Tässä resepti ja ohjeet:


Oreo Cupcake

Ainekset
Kuppikakuille:
175g voita
165g sokeria
3 munaa
40g kaakaojauhetta
125g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 pkt oreoita
Kuorrute:
2 pkt oreoita
100g voita
200g tomusokeria

Ohje

Taikina
1. Aseta uuni 180 asteeseen.
2. Vaahdota voi ja sokeri.
3. Lisää munat ja sekoita.
4. Kääntele joukkoon kaikki kuivat aineet.
5. Jos haluat, laita jokaisen muffinivuoan pohjaan oreo. Tämä tekee kivan lisäyksen cupcakeihin. 
6. Täytä muffinivuoat noin 3/4 osaa taikinalla.
7. Paista uunissa 14-17 minuuttia

Kuorrute
Kun kuppikakut ovat uunissa voit tehdä kuorrutteen
1. Sekoita voi ja tomusokeri puulusikalla pehmeäksi kuorrutteeksi. 
2. Lisää puoli pakettia murskattuja oreoita sekaan.
3. Kun kuppikakut ovat viilenneet, lisää kuorrute haluamallasi tavalla (itse laitoin lusikalla)
4. Halkaise oreo kahtia ja lisää se kuorrutteseen koristeeksi.




Ja hei kertokaa mitä haluaisitte täällä blogissa!
Please let me know what you'd like to see next!

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Suitcase To USA

Kesäloma lähestyy, niin myös lähtö :O Jos lähden elokuussa on päiviä Suomen kamaralla jäljellä enää noin 106 päivää. Vau.. Se ei edes tunnu vielä edes todelta, että pois täältä olen lähdössä. Tietysti myös se, etten ole saanut sijoitustietoja, tekee lähdöstäni niin kaukaisen tuntuisen, kuin se tapahtuisi ehkä vuoden tai kahden päästä. Ei nyt.

Koulun painaessa päälle ja loppuun palamisen lähentyessä alkaa ajatella enemmän sitä vuoden "lomaa". Joo, moni sanoo ettei se ole lomaa, mutta hermoja säästävää se on minulle ainakin verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Tunnetasolla se tulee varmasti olemaan yhtä vuoristorataa, mutta niin olkoon.

Olen alkanut miettiä jo pakkaamista (tiedän, olen edellä itseäni) ja ensimmäinen asia nyt on hankkia uusi matkalaukku. Tarpeeksi suuri, kevyt, kestävä ja sellainen, jossa on TSA-lukko. Sellaista ei tässä talossa tällä hetkellä ole. Korkeutta sillä saisi olla noin 70cm, luulisin. Vuoden edestä tavaraahan sinne kuitenkin tulee sullottua. Vaikeaa löytää matkalaukkua, jossa on kaikki nuo ominaisuudet edullisesti, hinta näyttää nousevan aina lähelle 300€. Muutenkin rahoja ei ole yhtään liikaa... Ehkä joku osaisi neuvoa paremmin?

Myös tuliaisia olen alkanut jo miettimään, mutta hieman vaikealta vielä tuntuu, kun ei yhtään tiedä minne tai kenen luo USA:ssa asustelemaan menen. Ehkä sitten, kun saan tiedot, voin alkaa aktiivisemmin etsimään. Anatavathan tuliaiset sinusta tietynlaista ensivaikutelmaa, joten hieman niihin panostaa haluan.

Eipä nyt tässä oikein muuta,


-E

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Saving

Vaihtovuosi maksaa ja paljon. Meni sitten minne tahansa, se maksaa. Itse lähdössä USA:han ja pakettihinta sinne AFS:llä on 10690€, mutta jos lähtee 2017 syksyllä hinta heillä on 11690€. Eli ei todellakaan mitään pikkuhintoja, mutta onneksi se maksetaan 3+1 erässä, jossa aluksi on hieman pienempi varausmaksu (hieman päälle tonni) ja muuten hinta sitten aina yksi kolmasosa siitä, mitä on. Varausmaksu lähtee alkuperäisestä hinnasta.

Vaihtoon haluavan siis tarvitsee kerätä paljon rahaa. Niin itsekin. Onnekkaat saavat vanhemmat osallistumaan maksamiseen (KIITOS ÄITI JA ISÄ!) enemmän tai vähemmän. Itsellä he maksavat periaatteessa melkein koko hinnan, mutta itse laitan kaikki rahat, mitä vain omistan, ja yritän säästää koko ajan lisää.

Tapoja kerätä rahaa
Minulla on onnekas tilanne, ja en joudu keräämään kymmenta tonnia rahaa, mutta niin paljon kuin suinkin saan kasaan. Tässä listaan hyviä vinkkejä rahan säästöön:

-Pyydä kaikki mahdolliset lahjat rahana "vaihto-oppilas rahastoosi"
-Tee keikkatöitä yms. (Itse vedän lapsille paria kerhoa ja ohjaan liikuntaa)
-Tyhjennä aina kaikki kolikkosi sääästöpossuun (Oikeasti toimii)
-Kesätyöt
-Myy vanhoja tavaroitasi kirpputorilla
-Elä säästeliäästi


Ja tietysti, aikaa.

-E

Postausehdotuksia otetaan vastaan

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

The Interview

Jokaisella (ainakin tietämäni mukaan) vaihto-oppilasjärjestöllä on jonkinlainen haastattelu ennen kuin sinut hyväksytään ohjelmaan. Moni saattaa hieman jännittää ennen sitä, tai kuten minä hieman enemmänkin... Haastattelu on joillain järjestöillä maksullinen, ja se voi tarkoittaa, että maksat "tyhjästä" jos sinua ei hyväksytäkään. AFS:llä se on ilmainen. Hyväksytyksi tuleminen on kuitenkin super helppoa, kunhan vain osoittaa olevansa halukas lähtöön.

Haastetteluni oli super rento, vähän kuin uudelle kaverille olisi itseään esitellyt. Haastattelu on myös hyvä tilaisuus kysyä asiantuntevalta henkilöltä, jos jokin sinua askarruttaa. AFS:llä ei ollut mitään englannin kielistä kohtaa haastattelussa, mutta heillä on myöhemmin USA:han lähtijöille kielitesti, joka sekin on erittäin helppo. Tiedän kuitenkin monien järjestöjen pitävän myös jonkin pienen lyhyen osan englanniksi siinä haastattelussa. Mutta se on niin perus englantia, että varmasti pärjäät!

Paras vinkkini on olla oma itsesi. Joo, helpommin sanottu kuin tehty, mutta silti. Sen avulla saatetaan sinusta kirjoittaa kuvauksia myöhempiä vaiheita varten. Et varmaan halua ihmisten saavan sinusta aivan vääränlaista kuvaa? Jos kuitenkin haluat valmistautua vastaamaan joihinkin kysymyksiin, tässä on pari yleisintä:
-Miksi haluat lähteä vaihtoon/mitä odotat vaihtovuodelta (& mahdollisesti miksi kyseiseen maahan)
-Mitä on tapahhtunut lähiaikoina (esim. terrori tai vaikka euroviisut)
-Hyviä ja huonoja puolia
-Miten reagoisit jos sinulle tarjotaan pahaa ruokaa

Ja sitten perus kysymyksiä sinusta yleensä, kuten kiinnostuksen kohteet ja muut sellaiset kysytään, mutta niihin vastaaminen on yksinkertaista.

Onnea uusille hakijoille hakuprosessissaan

-E


torstai 7. huhtikuuta 2016

Where And Why?

"Miksi valitsit USA:n?" on yksi yleisimmistä kysymyksistä, jota ihmiset kysyvät minulta saadessaan tietää, että aion lähteä. Yleisin on kyllä "Minnepäin Yhdysvaltoja olet menossa?", joka on ehkä ärsyttävin kysymys, kun et ole itsekään saanut tietoa. Ei, useimmilla ei ole tietoa sijoituksesta vielä huhtikuussa...

Ensimmäinen kriteerini valitessani maata, jonne haluaisin vaihtoon, oli englannin kieli. Monet kyllä yrittelivät ehdottaa muita kieliä, mutta itseäni ei henkilökohtaisesti vain kiinnosta - suosittelen siltikin eri kielistä maata jokaiselle, joka sitä hiemankin miettii! Suomessa sinulla ei ole "kielipäätä" ennen kuin osaat jotain muuta kieltä kuin ruotsia ja englantia. Minuun se nyt ei kuitenkaan vaikuta, koska tulevaisuuden suunnitelmiin saattaa kuulua muutto pois Suomesta..

Olisin halunnut Uuteen-Seelantiin niin paljon. Koen vieläkin, että sen täytyy olla kaunein paikka maan päällä. No, kuten nyt jo ehkä tiedät, en sinne lähtenyt. Mietin myös Australiaan ja Kanadaan lähtöä. Mikä minua sitten esti? Raha ja järjestö. Raha siinä määrin, että Australian ja Uuden-Seelannin pakettihinnat ovat niin korkeat, ettei sellaiseen ole oikein rahaa. Kanadaan en voinut lähteä rahan takia myöskin, koska siellä on jokin erikoismaksu, joka olisi tuonut moneja tonneja rahaa lisää maksettavaksi, sen lisäksi AFS ei tarjoa mahdollisuutta englannin kieliseen Kanadaan. Päädyimme sitten USA:han. Etelä-Afrikkaa mietin myös, mutta totesin, että jos nyt lähden, lähdetään sinne kaikkien saavutusten maahan.

No, nyt on melko varma, että kohdemaa on USA (ellei joku nyt päätä ettei kukaan vaan ota minua perheeseensä vuodeksi) ja ihan tyytyväinen olen. Minulla on aina tälläinen "mahdollisimman erikoista" juttu kaikkeen uuteen lähdettäessä, mutta ehkä kuitenkin näin on parempi. Odotan lämäni parasta vuotta, joka ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista, vaan uusia kokemuksia ja astuutumista ulos tästä omasta mukavuuskuplastani, jonka olen ympärilleni rakentanut. Toivon saavani uusia kontakteja, oppivani itsestäni uutta, ikuisia muistoja ja siinä sivussa myös kielikin saattaa tarttua.



-E

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Which Exchange Organization To Choose

Mikä on paras vaihto-oppilasjärjestö? Siihen en osaa vastata, kuin omilla mielipiteillä. Olen lähdössä vaihtoon AFS:n kautta ja tähän mennessä olen tyytyväinen omaan valintaani.

Eli, kun päätät lähteväsi vaihtoon ja alat selailemaan lisätietoa, tulee vastaasi monia monia monia järjestöjä mitä paremmilla tarjouksilla. Niin ainakin minulle tuli, enkä oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä. Jostain tulee hyvää palautetta kys. järjestöstä ja seuraava haukkuu sen pystyyn. Mistä sitä sitten tietää minkä niistä valitsee?

Monille varmasti rahoitus ei ole helpoimmasta päästä vaihtovuoden maksaessa jopa yli 10 000 € riippuen minne päin haluaa vaihtoon. Itsellä ensimmäiset vaihtoehdot olivat Uusi-Seelanti ja Australia. Ne eivät todellakaan ole sieltä halvimmista päästä, joten suostuin hieman joustamaan tässä Yhdysvaltoihin, joka käy minulle myös ihan hyvin.

Miksi sitten toisilla järjestöillä ovat hinnat parikin tonnia halvempia kuin toisilla? Vastaus siihen on yleensä se, että niissä halvemmissa ei ole esimerkiksi vakuutusta, viisumia tai lentoja. Hieman kalliimmissa nämä tai ainakin osa näistä on. Tarkemmin olen tietenkin tutustunut AFS:n tarjontaan ja se tarjoaa nämä kaikki. Mielestäni se on kätevämpää niin ja samalla saa tietää "koko" hinnan heti.

Älä siis anna halvan hinnan hämätä sinua, vaan katso mitä hintaan sisältyy.

Lue paljon kokemuksia järjestöistä, mutta ole kriittinen. Itse luin paljon tarinoita, ja päädyin siihen tulokseen, että AFS:stä löysin vähiten ns.törkyä (oikeastaan en ollenkaan) ja sain myös paljon hyvää, opettavaa tietoa. Myös monien järjestöjen ylenmääräinen kaupallisuus hieman aiheuttaa epäluuloa, mutta AFS:llä se on melko pientä.

En halua mollata mitään järjestöä tekstissäni, mutta top 3 järjestöt omasta mielestäni voin kertoa: UFY, Universal Players ja AFS (yllättäen). En halua ottaa Rotaryja listaan, koska heistä en paljoa tiedä ja he toimivat muutenkin niin eri tavalla, mutta suosittelen todellakin tutustumaan, jos raha hieman hidastaa matkaasi.

AFS:stä vielä hieman erikseen, eli järjestö on toiminut hyvin, on mukava päästä noihin orientaatioihin ennen vaihtoa (niitä on kaksi, toinen yhden yön, toinen muutaman tunnin) sekä aina kun olen kysynyt jotain (olen tehnyt sitä PALJON) olen saanut kattavan vastauksen melko nopeasti. Järjestö on ollut myös joustava minun hieman myöhästyessäni deadlineistä..

Tässä hieman ajatuksiani jonkilaisessa hieman muihin aiheisiin kurottelevassa tekstissä.


-E

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

The First Note

Olen aloittamassa jonkinlaista blogia tulevasta vaihtarivuodestani USA:ssa 2016-2017 AFS:n kautta. Lähtöni alkaa olla kohta jo varma, ja kohta pitää jo alkaa miettimään mitä pakata tai ostaa... Monia asioita on vielä paljon edessä ennen lähtöä, ja ajattelin, että voisin alkaa itselleni tekemään ns. muistoa tästä ajasta.

Kiitos, jos luet, nähdään myöhemmin, kun saan jotain uutisia.
Saa ehdottaa postausaiheita!

-E


Sometimes I might write the same stuff down in English too, if you're interested. That could show how much my English improves during the year.