sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

The Interview

Jokaisella (ainakin tietämäni mukaan) vaihto-oppilasjärjestöllä on jonkinlainen haastattelu ennen kuin sinut hyväksytään ohjelmaan. Moni saattaa hieman jännittää ennen sitä, tai kuten minä hieman enemmänkin... Haastattelu on joillain järjestöillä maksullinen, ja se voi tarkoittaa, että maksat "tyhjästä" jos sinua ei hyväksytäkään. AFS:llä se on ilmainen. Hyväksytyksi tuleminen on kuitenkin super helppoa, kunhan vain osoittaa olevansa halukas lähtöön.

Haastetteluni oli super rento, vähän kuin uudelle kaverille olisi itseään esitellyt. Haastattelu on myös hyvä tilaisuus kysyä asiantuntevalta henkilöltä, jos jokin sinua askarruttaa. AFS:llä ei ollut mitään englannin kielistä kohtaa haastattelussa, mutta heillä on myöhemmin USA:han lähtijöille kielitesti, joka sekin on erittäin helppo. Tiedän kuitenkin monien järjestöjen pitävän myös jonkin pienen lyhyen osan englanniksi siinä haastattelussa. Mutta se on niin perus englantia, että varmasti pärjäät!

Paras vinkkini on olla oma itsesi. Joo, helpommin sanottu kuin tehty, mutta silti. Sen avulla saatetaan sinusta kirjoittaa kuvauksia myöhempiä vaiheita varten. Et varmaan halua ihmisten saavan sinusta aivan vääränlaista kuvaa? Jos kuitenkin haluat valmistautua vastaamaan joihinkin kysymyksiin, tässä on pari yleisintä:
-Miksi haluat lähteä vaihtoon/mitä odotat vaihtovuodelta (& mahdollisesti miksi kyseiseen maahan)
-Mitä on tapahhtunut lähiaikoina (esim. terrori tai vaikka euroviisut)
-Hyviä ja huonoja puolia
-Miten reagoisit jos sinulle tarjotaan pahaa ruokaa

Ja sitten perus kysymyksiä sinusta yleensä, kuten kiinnostuksen kohteet ja muut sellaiset kysytään, mutta niihin vastaaminen on yksinkertaista.

Onnea uusille hakijoille hakuprosessissaan

-E


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti